
ROUTE 66 kätkösarja
Tässä eräänä perjantai-iltana (4.3.2005) Hikerbiker ja Maxxy tapasivat ihan "face to face" ja tietenkin geokätköilyn merkeissä. Mietittiin hiukan, josko saataisiin pari kolme kätkösarjaa aikaiseksi tänne Etelä-Pohjanmaan alueen suuntaan.
Ensimmäinen oli tietenkin jo legendaarinen ’Valtatie 66’. Sitä pitkinhän tänne on helppo tulla, suoraan keskelle pohjanmaata. Niinpä päätettiin kätköttää kaikki tuossa laulussa mainitut paikat ja kätkösarjalle nimeksi "Route 66 –" ja paikka missä kätkö on. Toriseva on jo valmiina ja itse kävin viemässä Lapuan ja Tiistenjoen kätköt heti lauantaina paikoilleen. Tekstin muokkaaminen vie hetken aikaa (meikäläiselle ehkä vaikein osuus). Hikerbiker katselee tuota Hämeen päätä, josko sieltä löytyisi sopivia paikkoja.
Itse kätköpaikat ajateltiin laittaa sellaisiksi, että ne olisi kohtalaisen helppo ohi kulkiessa käydä hakemassa, vaikka kaikki yhdellä ajamisella.
Ja sitten tuli heti mieleen vihjeet! Laitetaan joka kätköön numerovihje,
joista kokoamalla löytyy mystery-kätkö "Route 66 - Pohojammaa".
Vihjeiden järjestys löytyy tietysti itse laulusta.
Laulun sanat piti tietenkin laittaa myös saataville.
Kätkösarja valmistuu tässä pikkuhiljaa kevään aikana muiden töiden lomassa. Toivottavasti se houkuttelee tutustumaan näihin pohjalaisiin maisemiin ja kätköihin.
Tässä lista minun tekemistä kätköistä ja niiden sivuista täällä:
The cache series of the Route 66 Finland.
Muihin kätkösarjoihin palaamme sitten kun ehditään.
-Maxxy